27.5.2013

Puolukkapiirakka

Lauantai aamuna vielä tekaisin puolukkapiirakan, koska olin kaupasta ostanut kermaviilin (mulla on varmaan kaupassa ollu joku tosihyvä idea mihin sitä käytän mut kotona ei minkäänlaista muistikuvaa mitä siitä piti tehä), joten netin syövereistä etsin helpon puolukkapiirakan ohjeen johon ei tulisi munia (koska viimeiset munat 3kpl oli varattu makaronilaatikkoon) ja tuo kermaviilikin piti käyttää. Löysin ohjeen johon tuli piimää mutta korvasin sen kermaviilillä.
 
1 1/2 dl sokeri
3dl vehnäjauho
1 tl sooda
Sekoita nämä kipossa, lisää
purkillinen 2dl kermaviili (1 1/2 dl piimä)
1 1/2 sulaa voita
sekoita tasaiseksi ja levitä piirakka vuokaan
Päälle 4-5dl marjoja sekä
 sokeria maun mukaan
Minulla oli pakaste puolukoita joihin hurautin sokeria vähän liikaa ja myös perunajauhoja muutaman teelusikallisen (en tiiä oisko tarvinnu mutta kun olen kuullut että perunajauhot estää sen ettei se piirakka vety).
 
225astetta uunin alataso 20-25min
 
 
Pelkäsin että piirakka on keskeltä raaka kun käytin jäisiä marjoja (ohje oli varmaan tehty ihan sulista marjoista). Ja tuo valkee noissa marjoissa on sitä perunajauhoa.... En ole ennen tehnyt tällaista piirakkaa. Maku on ihan hyvä, tuossa keskellä on vaan sellasta sokeri mössöö.


26.5.2013

Kieputuskakku

Lauantaina minun luona oli NOSH lastenvaate kutsut, joihin sitten hyvänä emäntänä leivoin kakun. Päätinpä sitten tehdä kieputuskakun. Tällaisen olen joskus aiemminkin tehnyt.
 
Leivotaan yksi 4:n munan kääretorttupohja ja se leikataan sitten jäähtyneenä tasapaksuiksi suikaleiksi, suikaleen leveys on kakun korkeus. Minulta tuo leikkaus vähän epäonnistu kun viimeisestä tuikaleesta tuli tuollainen liuru.
 
 
Vaahdotetaan kerma ja lisätään siihen 200g talous/leivonta suklaata, suklaan sulatin mikrossa ja nostelin varovasti kermavaahdon joukkoon. levitetään täytettä noille suikaleille (enemmänkin ois voinu laittaa).

 
Sitten vaan aletaan kieputtamaan ja tällainen siitä pitäisi tulla (tästä näkee että täytettä olisi voinut olla hiukan enemmän, mutta onneksi kun päällisen laittaa niin noihin rakoihinkin menee täytettä).

 
Päällisen tein samasta kuin täytteen. En koristellut mitenkään.

 
Ja hyvää oli.


19.5.2013

Nosh vaatekutsut

Mulla on ensiviikon lauantaina eli siis 25.5 klo 16.00 NOSH - vaate kutsut. Hui ku jänskättää kun en oo ennen ollu emäntänä minkäänlaisille kutsuille.
 
 
Tässä muutama maistiainen heidän ihanista vaatteistaan. Katsotaan kuin moni ihanuus vielä meille päätyy.
 
Jos joku blogini lukija tai vierailija haluaa tulla kutsuille ihastelemaan vaatteita ja kahveelle niin laittakaa s-postia teea.kangas@gmail.com , niin ja kutsuthan on täällä Iisalmessa.
 
Ja NOSHin vaatteista sen verran kerron et ne on kotimaisen suunnittelian tuotoksia luomupuuvillasta, vaatteet valmistetaan portugalissa.
 
Vielä muutama herkku.

17.5.2013

Kortteja

Onnittelu kortteja. 2:ssa alimaisessa leimakuva.
 





16.5.2013

Koruja pitkästä aikaa

Toissa iltana intouduin väkräämään koruja. Ekaksi tein sydänenkeli korvakoruja.

 
Sitten tuli apina kaulakoru. Pituutta n. 48cm. Lasihelmiä ja helmiäislasihelmiä.



13.5.2013

VEET buzzaus

Kuten aikaisemminkin olen kertonut olen buzzador ja buzzador on henkilö joka testaa erilaisia tuotteita ja kertoo niistä ystäville tai blogissa tai muussa sosiaalisessa mediassa sekä myös kertoo mielipiteensä kyseisestä tuotteesta.
Nyt minulla on ollut testattavava VEET ihokarvojenpoisto tuotteita
 
Tällaisen paketin sain perjantaina. Ylhäällä vasemmalla sähkökäyttöinen vahan levitin kone, keskellä ihokarvojen poistoon tarkoitettu vahakynä. sekä oikealla kavereille jaettavia näytteitä.
Alarivissä mainoksia.
 
Tässä lähempi kuva tuostaVeet EasyWax Sähkökäyttöinen roll-on-pakkauksesta. Tuo alarivissä keskellä oleva palikka laitetaan tuon valkea/pinkki mötikän sisään laitetaan johto seinään ja odotetaan 20 min ja vahan levitys koipeen ja noilla valkeilla liuskoilla sit kiskastaan. ja noissa pikku pussukoissa on rauhoittavaa jälkikäsittely pyyhkeitä. 

 
No sit vaan testaamaan. Ja tässä lähtötilanne, karvaa on kasvatettu muutama kuukausi (niinkuin kuvasta näkee).
 
Sitten vaan tositoimiin. Laitoin vahamötikän laitteeseen ja johto seinään ja odottavan aika on pitkä...n.20 min menny ja koklaamaan levitystä vähän tahmeahkolta tuntui vedellä sääreen tuota töhnää. Koskaan ennen en ole vahannut koipiani tai mitään muutakaan ruumini osaa joten ei ollut minkään näköistä tietoo miltä tän pitäs näyttää ja tuntuu. Siis vahat kintussa vahan päälle repäisyliina silitellään muutamia kertoja karvojen suuntaan ja vetästään irti vastakarvaan, mutta mitään ei tapahtunu karvoja irtosi vain muutama hassu yksilö, eikun uuelleen koklaamaan ja taas samahomma, mitä mä teen väärin? No loppujen lopuksi monien ja taas monien vetäisyjen ja vahauksien jälkeen jalka on melkein karvaton, no huhhuh mikä homma ja toinenkin pitäs vielä. Tässä vaiheessa sit hain jo ohjeet ja lukasin uuelleen et missä vika käyttäjässä vai tuotteessa. no vika selvis, levitin nimittäin vahaa väärään suuntaan, vedin sitä alhaalta ylös ja tämä oli väärä suunta vahaa kuuluu levittää ylhäältä alas, ja näin tein toisen koiven kohalla ja repäisy ja "AUUUUUU" karvat läks hienosti ja sileetä säärtä alko tulemaan. Ja oikeestaan tuo kipukaan ei oikeestaan ollu mikään paha (on sitä pahemaakin koettu). Eli lue ohjeet muutaman kerran ja ihan ajatuksella ja sisäistäen ne!
 
Seuraava kuva varmaan näyttää ihan muulta kuin se on, ei kyseessä ei oo menkkasiteet vaikka ne just siltä näyttää, kyseessä on ne vahaliuskat missä on mun koipikarvat. (kuvaa saa klikkaamalla isommaks =))

 
Sit vielä pyyhkäsy sellaisella hoito pyyhkeellä.
 
Ja lopputulos samaisesta karvakoivesta mikä esiintyi jo aiemmin.

 
Ei oo karvoja läheskään niin paljoo ku ennen. Nyt vaan sit katotaan miten pitkään pysyy silkkisinä.
 
 #buzzadorveet #veeteasywax #veetprecisionwax

 
 


9.5.2013

Inspis haaste #14

 
 
Tosi yksinkertainen (tylsä?) kuvio paperia ja onnea teksti. Sopii tytölle että pojalle. 

Kortiston haaste #29

Kortiston haasteena tällä kertaa on ÄIDILLE.
 
 
Skanneri ei ollu ihan yhteistyö kykyinen siksi toi kuva on noin huono. Tämä kortti kävis oikein hyvin vaikka äidille tai anopille =)
 
Kuva on 3-D
 
Kysymyksenä on lempileffa....en paljookaan kahtele leffoja ja sen takia mulla ei ole lempileffaa.

4.5.2013

3.5.2013

Viimeiset nuppupeitot

Maanantaina ompelin viimeiset nuppupeitot kasaan. Flanelli loppui jossain vaiheessa jo mutta onneksi sain vielä yhden lakanan josta sain näihin taustat.
 


 
Ylimmäisen kuvan peitot on n. 50*50cm
Alempien kuvien peitot n. 38*38cm
 
Ja tässä kaikki valmiit peitot joita on 39 kpl.
 
 


2.5.2013

P*skiksen haaste #86

P*skiksessa haasteena on KIRKKAAT VÄRIT. Tämän kirkkaampaa en saa, kaikki on vaan hempeen pastellia ja sun muuta, tosi vähän löytyy kirkkaita värejä mun askartelukaapista.
 
Kuva pm 3-D
 


Kortiston haaste #28

Kortiston haasteena on REVITTYÄ.
 
 
Ja kysymyksenä hetkeb lempi biisi, mulla ei ole mitään lempi biisejä kun kuuntelen tooosi vähän musiikkia.

cd-kortteja

Loput viimeviikon aikaan saannokset. cd-levyjä on käytetty ja tulen käyttämään jatkossakin on sen verran paljo kertynyt varastoon. Kuvat on 3-D